21 pointtia ahdistuksesta – kommentointia Dr. Thomas Smithymanin ajatuksiin, osa 2/5
5. pointti: Sinä et OLE ahdistunut. Sinä koet ahdistavia tuntemuksia.
Dr. Smithyman: Tällä erolla on suuri merkitys. Kun identifioidut ahdistuksen tunteeseen ja näet maailman vain siitä perspektiivistä käsin, ahdistuksen valta sinuun kasvaa. Mutta kun sanot itsellesi: "minulle tulee ahdistavia ajatuksia tai pelon tuntemuksia kehossani", luot etäisyyttä ja tilaa ja saat voimasi takaisin. Sinä et ole ahdistunut, sinä olet henkilö, joka tarkkailee ahdistusta.
Juha: Viides pointti tuo esille erittäin keskeisen kielellisen harhan, johon helposti lankeamme puhuessamme psyykkisen puolen ongelmistamme. Tämä sama problematiikka koskettaa myös mielenterveysdiagnooseja (tästä lisää toisessa blogitekstissä). Saatat ehkä ajatella nyt: "Eikö tämä ole pelkkään pilkun viilaamista? Onko tällä huomiolla mitään merkitystä minkään asian suhteen?"
Ajattelen, että käyttämämme kieli muokkaa kokemustamme todellisuudesta. Näin ollen, jos elän elämääni kertoen itselleni ja muille olevani ahdistunut, tulen samalla luoneeksi todellisuutta, jossa minulla on ominaisuus nimeltä ahdistus. Tätä ominaisuutta alan ajatella yhtä pysyväksi osaksi itseäni kuin esimerkiksi omaa pituuttani. Ongelmaksi tämä muodostuu siinä vaiheessa, kun ahdistuneisuuteen haluttaisiin muutosta. Mieti hetki, kuinka toiveikas ja täynnä uskoa onnistumisesta olisit, jos tavoitteena olisi muuttaa sinun pituuttasi.
Kuitenkin toiveikkuus ja usko muutoksen mahdollisuudesta ovat perustavanlaatuisia elementtejä muutostyöskentelyn onnistumisen kannalta. Miten toiveikkuutta sitten voisi lisätä? Sitä voi lisätä alkamalla ajattelemaan kokevansa ahdistavia tuntemuksia. Tuntemusten luonteeseen kuuluu niiden vaihtelevuus. Välillä koemme tiettyä tuntemusta ja välillä emme. Myös tuntemuksen voimakkuudessa on vaihtelua. Näin ajateltuna ahdistuksestakin tulee asia, jolle on tyypillistä vaihtelevuus, sen sijaan että se olisi jäykkä ja muuttumaton.
6. pointti: Tunteet ovat aaltoja. Surffaa aallonharjalla.
Dr. Smithyman: Kuvittele itsesi aavalla merellä. Sinä pidät tyynestä merestä. Kun aalto tulee, alat lyödä sitä, mutta se ottaa sinut haltuusi ja upottaa sinut pinnan alle. Entä jos sen sijaan hyppäät surffilaudan päälle ja ratsastat tuon aallon päällä? Kaikki muuttuu. Tunteetkin ovat aaltoja. Ne nousevat, niillä on huippukohta ja ne taantuvat jos et taistele niitä vastaan, vaan ainoastaan tarkkailet. Kun ahdistus tulee, tunne tuntemukset kun ne liikkuvat kehosi läpi. Tarkkaile niiden muutosta sillä ne muuttuvat. Elämä helpottuu kun lopetat vastustamisen ja sen sijaan ratsastat aallonharjalla.
Juha: Kuudennessa pointissa viitataan siihen mistä mainitsin viidennen pointin kohdalla. Tunteilla on aaltoileva luonne. Ne tulevat tahtomattamme, saavuttavat huippukohdan ja sen jälkeen ne laantuvat. Tunnetta vastaan kamppailu ei tuo toivottua lopputulosta, koska se on voimakas kuin meren aalto. Sinä et sille pärjää. On paljon parempi idea opetella ratsastamaan tunneaallon harjalla. Se ei ole välttämättä helppoa, mutta se on opeteltava taito siinä missä surffaaminenkin. Tarkkaile ja havainnoi tunnetta. Missä kohdin kehoasi tunne tuntuu? Ajatteletko jotakin ajatusta, joka pitää yllä ahdistuksen tunnetta. Pystytkö vain olemaan tunteen kanssa ilman että sinun tarvitsee tehdä mitään.
7. pointti: Lopeta odottamasta riskin katoamista.
Dr. Smithyman: Toimi vaikka sinulla ei ole takuita lopputuloksesta. Elämä on arvaamatonta ja ne asiat, jotka menevät pieleen ovat harvemmin niitä, joiden pieleen menemiseen olit varautunut. Et voi poistaa kaikkia riskitekijöitä ennen kuin toimit ja jos yrität toimia näin, sinun elämänpiirisi pysyy hyvin pienenä. Sen sijaan opettele pysymään aktiivisena vaikka epävarmuustekijöitä olisi olemassa ja opettele olemaan niiden tuntemusten kanssa, joita syntyy silloin kun asiat eivät mene haluamallasi tavalla. Voit odottaa koko elämäsi sitä, että asiat tuntuisivat turvallisilta, mutta elämä ei koskaan anna varmoja takuita. Vaikka suunnittelisit kaiken täydellisesti niin silti suurin osa asioista, jotka menevät pieleen ovat asioita, joita et osannut ennakoida tapahtuvaksi. Et voi ikinä ottaa merkityksellisiä askelia jos odotat riskien poistuvan kokonaan. Työskentelyn kohde tulee olla toimimisessa silloinkin kun epävarmuustekijöitä on ilmassa. Joten ole valmiina toimimaan jo ennen kuin koet olevasi valmis.
Juha: Tähän pointtiin voisin heti aluksi kommentoida, että koko elämä on yksi suuri riski. Meiltä keneltäkään ei ole kysytty haluammeko antautua tämän riskin alle, meidän on vain hyväksyttävä se tosiasia että näin on. Saatat esimerkiksi ajatella, että suunnittelet asioita hyvin tarkkaan ja perinpohjaisesti, etkä siksi ole vielä alkanut tekemään mitään. Tämä voi kuitenkin olla kauniisti muotoiltu tekosyy sille, että et tosiasiassa uskalla aloittaa tekemistä, koska pelkäät epäonnistuvasi ja kokevasi esimerkiksi häpeää.
Voi olla myös hyvä pohtia omaa suhtautumistaan epäonnistumisiin. Mieti mitä ajattelet epäonnistumisen lopulta olevan? Tai mitä onnistuminen on? Jos toinen ei koskaan uskalla yrittää mitään ja toinen yrittää, mutta epäonnistuu, kumpi heistä on suurempi epäonnistuja. Thomas Edisonilta kysyttiin aikoinaan miltä tuntui epäonnistua kymmenentuhatta kertaa hehkulampun keksimisessä. Hän vastasi: "En epäonnistunut kymmentä tuhatta kertaa hehkulampun keksimisessä, onnistuin näyttämään kymmenentuhatta kertaa miten hehkulamppua ei tehdä."
8. pointti: Sinun ei tarvitse sammuttaa paloa, joka ei pala.
Dr. Smithyman: Kuvittele käveleväsi metsässä kaatamassa saavillisia vettä joka paikkaan peläten vahinkoa, jonka tulipalo voisi saada aikaiseksi, mutta et ole itseasiassa varma missä tuli syttyy. Vai syttyykö tulta ollenkaan. Tällainen toiminta hukkaa aikaa, energiaasi ja se aiheuttaa stressiä. Tätä kuitenkin huolehtiminen saa aikaan. Suurin osa asioista, joita pelkäämme eivät ikinä tapahdu. Ja mitä tulee meidän todellisiin ongelmiimme, voimme luottaa tulevaisuuden minäämme siinä, että se pystyy selvittämään nämä ongelmat kun ne ilmaantuvat. Joten säästä vetesi todellisten palojen varalle.
Juha: En ole ihan täysin varma tarkoittaako tohtori Smithyman tässä jonkinlaista pakko-oireista toimintaa vai viittaako hän vain pelkkään murehtimiseen. Pointti lienee kuitenkin siinä, että hukkaat valtavan määrän resurssejasi, energiaasi ja aikaasi asioihin, jotka eivät ikinä kuitenkaan tule tapahtumaan. Tähän sopii mielestäni hyvin lausahdus, jonka joskus kuulin: "Aivojen tehtävä ei ole tehdä sinua onnelliseksi, vaan pitää sinut elossa." Potentiaalisten uhkien skannaaminen on aivojen ensisijainen tehtävä, jotta organismin (eli sinun) elämän jatkuminen olisi turvattu. Jos siis huomaat, että uhkakuvia alkaa nousta mieleesi jo vähän turhankin paljon, voit todeta aivojesi olevan hyvin virkaintoisella päällä. Jos haluat, voit vaikka kiittää aivojasi halusta suojella sinua, mutta päätät kuitenkin nyt keskittyä mahdollisuuksiin uhkien sijasta.